maanantai 24. joulukuuta 2012

Meidän joulunalusaika ja näköjään myös joulun aika on mennyt ja menee sairastellessa. Koko perhe oltu kipeitä kaikkiaan jo puolitoista viikkoa, poika ensin ja hänen tervehtyessä me vanhemmat. Ennen kokemattoman tympeä flunssa, monenlaista oiretta ja aika ikävästä päästä oireiden vahvuus. 

Joulutunnelmat siis ovat vähän ankeat mutta joulu kuitenkin tuli. E ei kyllä vielä joulusta mitään ymmärrä ja oli koko hälinästä mummilassa serkkujen keskellä vähän ihmeissään ja lahjatkin taisi olla täysin toissijainen juttu ensinäkemältä, paljon enemmän kiinnosti vaikkapa vahvistimen nappuloiden painelu. Noh, eiköhän nuo kivat lahjat ala kiinnostaa arkisemmissa olosuhteissa aivan eri tavalla!


Joulukuusen koristeitakin vähän tutkittiin, mutta yllättävän rauhassa kuusi sai olla kun tilaa oli ympärillä tarpeeksi. Lähinnä yritin saada nättiä jouluista kuvaa pojasta tuo asu päällään mutta onhan se semmoista säätöä huonossa valossa, kuten kaikki tietävät. Meillä on hyvä kamerakin mutta kun ei ehdi säätöjä opetella kuvaustilanteessa mitenkään, joskus täytyisi perehtyä niihin niin hyvin että saisi asetukset nopeasti kohdilleen.


Ehkäpä ensi joulu on jo pojan joulun päälle ymmärtämisen osalta erilainen ja toivottavasti sitten myös ollaan terveitä niin jaksaa innostuakin enemmän, joulusta kun kyllä tykkään erityisen mukavana perheen yhteisenä aikana, johon se lasten into tuo sen kutkuttavan jännityksen tunnun mukaan.

Pienoisesta ankeudesta huolimatta toivotan kaikille hyvää joulun ajan jatkoa. Toivotaan että tervehdyn tässä vielä sen verran pian, että ei tarvitsisi syödä sanojani tämän vuoden puolella valmistuvasta neulomuksesta...

6 kommenttia:

  1. Hyvää Joulua ja toivottavasti paranette pian!

    VastaaPoista
  2. Hauskaa joulua ja pikaista paranemista! Meidän joulu on mennyt oksennustaudissa...

    VastaaPoista
  3. Hyvää Joulua! Ja parempaa vointia!

    VastaaPoista
  4. Pikaista paranemista! Ja mukavaa joulunajanjatkoa :)

    VastaaPoista
  5. Paranemista ja Uuden Vuoden odottelua! Joulunpyhät jo menivätkin.

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!