tiistai 11. joulukuuta 2012

Eikös se menekin niin, että jos puran keskeneräisen ja aloitan tilalle uuden, se vastaa keskeneräisiin keskittymistä eikä varsinaisesti ole uuden aloittamista?

Mietin, että juuri nyt eniten tarvitsisin uutta kaulalämmikettä. Mulla on siis siitä yhdestä ihanasta leijonankeltaisesta Novitan Isoveljestä neulottu pipo jota käytän aktiivisesti. Sen kaverina on kauluri, joka on kuitenkin osoittautunut vähän heikosti lämmittäväksi, tuntuu että aina joko niska tai leuka tai joku jää vähän suojattomaksi ja palelee. Haluaisin siis lämpimämmän kaulanlämmittimen.


Sagittaria Stole on siis ollut iät ja ajat kesken, ajatuksena muotoutua pipon kaveriksi mukava ja varmasti kaunis huivi, mutta kun nyt tuntuu että kaulurimallinen lämmitin olisi kuitenkin käytännöllisempi ja kivempi. En vain oikein löytänyt Ravelrystä sellaista kaulurin mallia, joka olisi tosissaan iskenyt ihan vaan yksivärisesti tuosta keltaisesta langasta ajateltuna, ja vielä että tuo Isoveli olisi suht koht sopiva lanka ohjeeseen.

Niinpä mietin ihanaa väri-iloittelua, Simple Sprinkleä. Jos ottaisin tuon keltaisen tuohon ihan kauttaaltaan toistuvaksi pohjaväriksi ja kaveriksi sitten niistä edellisen merkinnän jämälangoista jotain kivoja? Jos tiheys ei osu yksiin Isoveljen kanssa niin ainahan voi neuloa kaksinkerroin vaikkapa. Mulla on ainakin mustaa ja ruskeaa ja oranssia talvitakkia, joten kenties voisi valita jotain suhtkoht maanläheisiä värejä, ruskeaa, mustaa, harmaata...? Tai sitten ihanmitävaan, jos keltainen kuitenkin kulkee kokoajan mukana niin passannee yhteen pipon kans, eli onko niillä muilla väreillä sitten niin väliäkään oikeastaan, että mitä ne on? Mitäs olette mieltä lukijat? Mallista, väreistä, toimivuudesta kaulan ja leuan lämmittimenä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit!